Se joka pystyy kehittämään tuotteitaan ja palveluitaan myös taloudellisesti niukkoina aikoina on vahvoilla kilpailussa aina. Kun resursseja on niukasti, tekijöiden tuotekehitystaidot korostuvat. Paremmilla taidoilla voi korvata puuttuvaa rahaa. Miten tarvittavat taidot voisi oppia nopeasti? Mitä taitoja kannattaisi hankkia ensimmäiseksi?

Luontaiset taidot, vaikkapa luovuus, ovat suureksi avuksi, mutta on olemassa hyviä tuotekehitysmenetelmiä. Kokemukseni mukaan niiden käyttämisestä on paljon hyötyä ja alkuun pääsee nopeasti. Suurin este on ennakkoasennoitumisessa. Jos vain yksi pitäisi valita, suosittelisin TRIZ-menetelmää.

Jos resursseja on niukasti, on selvää, että niitä ei kannata tuhlata. Resursseja voi tuhlata monella tavalla, mutta tavallisin tapa on omien havaintojeni mukaan väärien valintojen tekeminen. Tuotekehitysprosessin aikana joudutaan tekemään lukuisia valintoja ja väärät valinnat kostautuvat mm. käytetyssä ajassa ja sen seurauksena myös rahassa. TRIZ-menetelmä auttaa oikean kehityssuunnan löytämisessä, oikeiden ongelmien löytämisessä ja oikeiden ratkaisujen valinnassa. TRIZ-menetelmä on alun perin kehitetty todella niukkojen resurssien olosuhteissa, joten ei ole ihme, että juuri se soveltuu hyvin sellaisiin olosuhteisiin.

Jos resursseja on niukasti, on selvää, että silloin kannattaa hyödyntää kaikkia mahdollisia resursseja. teknisissä systeemeissä on lähes aina huomaamatta ja hyödyntämättä jääneitä resursseja. Monet uudet innovaatiot perustuvat tällaisten resurssien ovelaan hyödyntämiseen, esimerkiksi Uber ja AirBnb. AirBnB:n sanotaan olevan maailman suurin hotelli ilman yhtään huonetta. Tuntematta tarkkoja lukuja voi arvioida, että AirBnB.n kehittämiseen ei ole mennyt yhtä paljoa resursseja kuin olisi mennyt vastaavan kokoisen perinteisen hotellikonseptin kehittämiseen. AirBnb:n konsepti noudattaa lähes täydellisesti TRIZ:in periaatteita, kuten myös Uber. Olisiko siis mahdollista tehdä tehokasta tuotekehitystä niukemmilla resursseilla tuntemalla ja soveltamalla TRIZ-menetelmää?

Olemme luoneet tuotekehitystiimillesi white paperin TRIZ- menetelmästä, joka auttaa saamaan yksilöistä tiimien jäsenenä hyviä tuotekehittäjiä liiketoiminnan kasvun aikaansaamiseksi.

 

Kuinka varmistan tuotekehityksen oikean suunnan

Pekka Koivukunnas

Pekka Koivukunnas

Ammatti innovaattori

KOMMENTIT