Tampereella lokakuun lopussa järjestettävät Energiamessut lähestyvät. Messuilla on mukana suuri joukko energia-alan asiantuntijoita Elomatic mukaan lukien, ja esillä on useita ajankohtaisia aiheita. Yhtenä teemana messuilla on kiertotalous.

Kiertotaloudessa keskeisiksi aiheiksi nousevat materiaali- ja energiatehokkuus, häviöiden ja jätteiden vähentäminen ja hyödyntäminen, ekologinen kestävyys, kertakäyttöisyydestä luopuminen, jakamis- ja palvelutalous, sivuvirtojen hyödyntäminen, biopohjaiset ja suljetut kierrot sekä uusiutuvat raaka-aineet ja energia. Resurssien käyttöä tehostetaan niin, että uusien raaka-aineiden tarve vähenee ja raaka-aineiden arvo säilyy kierrossa entistä pidempään. Kiertotalouden idea ei nojaa pelkkään materiaalivirtojen hallintaan tai jätteiden hyödyntämiseen vaan erityisen suuri merkitys on laitteiden huollolla, uudelleen käytöllä ja uudelleenvalmistuksella. Tuotteiden elinkaaren pituudella, elinkaaren aikaisilla vaikutuksilla ja elinkaaren jälkeisellä uusiokäytöllä on entistä suurempi painoarvo.

Maapallomme hupenevat raaka-aineresurssit sekä ympäristön saastuminen ja ilmastonmuutos luovat painetta asenteiden ja toimintamallien muutokselle. Kiertotalouden idea tarjoaakin valtavat mahdollisuudet cleantech-alan menestykselle ja uusien innovatiivisten liiketoimintamallien kehitykselle. Teollisuuden toimijalle kiertotalouteen sisältyvä resurssitehokkuus tarkoittaa materiaali- ja energiahäviöiden pienentämistä mutta yleensä samalla myös kustannustehokkuutta. Sivuvirtojen hyödyntämisen kehittäminen, soveliaimmat sähkön, lämmön ja jäähdytyksen tuotantotavat, energiatehokkaat prosessit, jätteen vähentäminen sekä jätteiden näkeminen raaka-aineiden lähteinä  ovat paitsi kestävän toiminnan periaatteita myös kokonaiskustannusten järkevää hallintaa. Kestävyyteen, huollettavuuteen ja kierrätettävyyteen panostaminen sekä esimerkiksi liisauksen yleistyminen luovat myös uusia mahdollisuuksia liiketoiminnalle.

Sitra on syyskuussa 2016 julkaissut Suomen tiekartan kiertotalouteen, missä linjataan Suomen tietä ja keinoja kiertotalouden edelläkävijäksi vuoteen 2025 mennessä. Toimenpiteitä ja pilotteja haetaan viideltä painopistealueelta, joita ovat kestävä ruokajärjestelmä, metsäperäiset kierrot, tekniset kierrot, liikkuminen ja logistiikka sekä yhteiset toimenpiteet. Uuteen järjestelmään siirtyminen edellyttää tuotantoketjujen, ajattelutavan ja kulutustottumusten muutosta, ja tällä saralla riittää vielä työtä. Suomen tiekartta kiertotalouteen 2016–2025 on luettavissa osoitteessa https://www.sitra.fi/julkaisut/Selvityksi%C3%A4-sarja/Selvityksia117.pdf.

Tulevaisuudessa edessä on väistämättä suuria muutoksia, kun nykymuotoinen öljyyn ja resurssien tuhlailevaan käyttöön perustuva systeemirakenteemme törmää jo häämöttäviin rajoihinsa. Hallittu muutos on kuitenkin aina parempi kuin kaaos. Tarvitsemme vain visiointikykyä, rohkeutta ja poliittisesti oikeita liikkeitä siirtyäksemme ajoissa uudelle tasolle.

Anita Vuorenmaa

Anita Vuorenmaa

Energy and Environmental Specialist. Energia- ja ympäristökysymyksiin sekä ekologiaan perehtynyt molekyylibiologi ja insinööri

KOMMENTIT