Maailmalla toimii sankoin joukoin erilaisia tehtaita ja tuotantolaitoksia, joissa tuotetaan energiaa, teollisuuden raaka-aineita, komponentteja, koneita ja muita hyödykkeitä, käsitellään jätteitä ja niin edelleen. Joissain laitoksissa ja rakennuksissa käsiteltävät aineet voivat olla ihmiselle tai ympäristölle haitallisia tai ne voivat aiheuttaa muita vaaratilanteita esimerkiksi toimintahäiriön sattuessa. Viimeksi viime viikolla sattui Stora Enson Kemin tehtaalla vaarallisen voimakas hajukaasujen ja ilman seoksen räjähdys, jossa kyse oli prosessin toimintahäiriöstä. Tehtaan toiminta jouduttiin ajamaan alas, koska laitteita tuhoutui sekä rakennus ja putkistoja vaurioitui. Tällä kertaa henkilövahingoilta vältyttiin.

Toimintahäiriöitä ei aina voida ehkäistä, mutta niihin voidaan varautua ennalta ja tehdä suunnitelmia, joiden mukaan toimia, jos jotain ongelmia ilmaantuu. Vaikka potentiaaliset riskit tunnistettaisiinkin, niihin ei useinkaan haluta varautua. Minkä vuoksi ihmisten ja ympäristön turvallisuus ei ole riittävä motiivi sille, että riskien realisoitumiseen suhtauduttaisi vakavasti?

Esimerkiksi tehdas on toimintaympäristö erilaisille valmistusprosesseille sekä työntekijöille. Lähtökohtaisesti tässä toimintaympäristössä on kolme suojeltavaa kohdetta: henkilöt, laitteet tai laitos itsessään ja ympäristö. Näistä kolmesta henkilövahingot tuntuvat ehkä eniten konkreettisena menetyksenä – tehtaan työntekijä on useimmiten jonkun lapsi, vanhempi tai puoliso. Kuoleman kohdatessa menetys on mittaamaton. Jos tälle kuitenkin raadollisesti asetetaan edes jonkinlainen hintalappu, voidaan arvioida, että yksi kuolema maksaa noin miljoonan. Siitäkin syystä, että ihmishenkien menetys tuntuu henkilötasolla eniten, pelätään sitä enemmän kuitenkin tuotannon keskeytystä. Se on ilman muuta liiketoiminnan kannalta oleellinen huoli ja jopa käänteentekevä kannattavuuden ja liiketoiminnan jatkuvuuden suhteen. Jos jokin kriittinen laite rikkoutuu, voi korvaavan laitteen hankinnassa ja toimintaan saamisessa mennä viikkoja tai jopa useita kuukausia. Skenaario ei kuulosta kovinkaan houkuttavalle.

Työturvallisuuslaki velvoittaa työnantajaa takaamaan työntekijän turvallisuuden eli periaatteessa työntekijän on voitava olla turvassa työpaikallaan aina – myös silloin, kun käsillä on onnettomuus- tai vaaratilanne. Mutta missä kohtaan on perusteltua jättää mahdolliset vaaratilanteet huomiotta tai päättää, että niihin ei varauduta tai niitä ei millään tavoin ennakoida? Jos jotain sattuu, olisi syytä olla olemassa jotain kättä pidempää vakuuttamaan, että asiaa on ajateltu työntekijänkin näkökulmasta tai muuten lain voima voi alkaa tuntua tukalalle.

Kukaan tuskin toivoo työntekijöilleen tai lähiympäristölleen saati liiketoiminnalleen mitään harmia. Ideaalimaailmassa mikään ei koskaan menisi pieleen eikä onnettomuuksia tapahtuisi. Todellisuus on kuitenkin toinen. Mahdollisia vaaratilanteita voi aiheutua vaikkapa räjähdyksistä ja erilaisista vuototilanteista, joiden taustalla voi olla inhimillinen virhe tai jokin muu odottamaton tilanne. Räjähdykset voivat aiheuttaa mittavaa vahinkoa, kun ne riittävän voimakkaina sattuessaan saattavat rikkoa rakenteita ja myös vaarantaa ympäristön turvallisuuden henkilövahingoista puhumattakaan. Esimerkiksi jotkut kemikaalit eivät välttämättä yksinään ole vaarallisia, mutta voivat ilmaan levitessään muodostaa syttyvän seoksen. Syttymisen tapahtuessa vahinko ja siitä aiheutuva vaara voi olla huomattava. Ei myöskään ole ennenkuulumatonta, että jokin varoventtiili tai säiliö alkaa vuotaa. Vuotava aine voi olla nestemäistä ja voimakkaasti haihtuvaa tai kaasua, jolloin kaasu tai haihtuva aine voi levitä ympäristöön tuulen vauhdittamana tai sisällä ilmastoinnin vaikutuksesta. Pahimmassa tapauksessa aine on myrkyllistä ja sisätiloissa levitessään siitä voi aiheutua vakavia terveyshaittoja esimerkiksi työntekijöille. Mikä on silloin se pienin mahdollinen investointi, jolla saataisiin haitat jäämään mahdollisimman pieneksi tai jopa estettyä kokonaan?

Resurssit ovat harvoin rajattomat ja tällöin täytyy pohtia mihin rajallisia resursseja käytetään. Kustannustehokas keino ennakointiin on simulointien tuottaman tiedon hyödyntäminen vaaratilanteisiin valmistautumisessa. Käyttämällä esimerkiksi virtauslaskentaa (CFD) voidaan pohtia skenaarioita, joita erilaisissa prosesseissa voi tapahtua ja tarkastella niistä aiheutuvia seurauksia ja ennen kaikkea saadun tiedon turvin pyrkiä minimoimaan seurausten haitalliset vaikutukset ja arvioida, mitä tulisi tehdä potentiaalisen vaaratilanteen sattuessa. Simuloimalla erilaisia tilanteita voidaan tuottaa myös viranomaisia varten tietoa erilaisista raja-arvoista. Miltei kaikille kemikaaleille tai hiukkaspäästöille on määritelty tiettyjä raja-arvoja, joiden puitteissa voidaan arvioida niille altistumisesta aiheutuvia terveysvaikutuksia tai muita seurauksia. Tämä voi olla jopa edellytys erilaisiin hakemuksiin tai lupien saantiin.

Välineitä ja menetelmiä riskeihin varautumiseen on saatavilla ja jopa varsin kohtuullisin kustannuksin. Jos alkuvaiheen panostuksen riskienhallinnassa tekee hyvin eikä jätä sitä odottamaan hetkeä, jolloin riskit realisoituvat, voi kustannuksissa säästää miljoonia. Luonnollisesti uuden toimintalaitoksen käyntiin saaminen halutaan tehdä mahdollisimman nopeasti ja tällöin uutuuden huumassa voidaan helposti haluta unohtaa riskit ja oikaista niiden seuraamusten varautumisen suunnittelussa. Tähän ei kuitenkaan ole järkiperäistä syytä, koska mm. CFD tuottaa monipuolista tietoa päätösten tueksi erilaisia laitoksia tai tehtaita suunniteltaessa ja sen avulla voidaan laatia suunnitelmia, jotka edesauttavat haittojen minimoimista sekä vähentävät ympäristöön aiheutuvaa vaaraa tai haittaa ja näin ollen edistää asutusten, rakennusten tai tehtaiden turvallisuutta. Siihen tarvittava alkuinvestointi on kohinaa budjetissa verrattuna itse laitoksen suunnitteluun ja käynnistämiseen sekä vakavien onnettomuuksien jälkipuinnin hoitamiseen.

 

Kuinka-teen-ennakoivaa-riskienhallintaa

Heidi Niskanen

Heidi Niskanen

Design Manager Technical Analysis

KOMMENTIT